Kirjoitin viime kuussa siitä, miten joulukuun ilmasto on muuttunut Helsingissä. Tämä tammikuu on myös ollut poikkeuksellinen, joten päätin piirtää samanlaiset kuvaajat kuin joulukuusta. Ilmatieteen laitoksen avoin havaintodata tarjoaa numerot laskentataulukkoon, josta kuvaajat saa helposti. Mukana jälleen vain mittapiste Helsinki Kaisaniemi, joka saa jälleen edustaa Helsinginniemen olosuhteita.

Aivan samanlaista trendiä tammikuussa ei näy kuin joulukuun datassa, ainakaan vuosikymmenten keskiarvossa. Onko siis niin, että tammikuut eivät ole lämmenneet yhtä paljon kuin joulukuut? Tuleeko ilmastonmuutos niin, että talven alkaminen myöhäistyy, mutta tammikuussa on kuitenkin yleensä jo tavallinen talvi, joka ei olisi muuttunut ainakaan ennen viime vuosia?

Kun piirtää vuodet erikseen ja lisää kuvioon juoksevan keskiarvon ja trendiviivan, totuus alkaa paljastua. Tänä vuonna tammikuun keskilämpötila oli hieman yli kolme astetta eli puolitoista astetta lämpimämpi, kuin koskaan aikaisemmin mittaushistorian aikana. Trendiviivasta ei kannata vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska ilmastonmuutos ei ole lineaarinen kuvaajan alueella.

Tammikuu 2020 on mittaushistorian ensimmäinen kokonaan lumeton tammikuu Kaisaniemen mittausasemalla. Muuten kuvasta voi havaita, että vielä 2000-luvun alkuvuosiin asti kokonaan lumiset tammikuut olivat tavallisia. Vuosien välinen vaihtelu on suurta, mutta graafissa vuodet 1960 – 1999 näyttävät silti kovasti erilaisilta, kuin vuodet 2000 – 2020.

Tarkistin vielä, montako pakkaspäivää Kaisaniemessä on ollut minäkin vuonna. Tänä vuonna niitä koettiin tammikuussa kaksi, kun pitkällä aikavälillä kaksikymmentä on ollut tyypillinen määrä. Vuosina 1890 – 1920 tammikuussa oli keskimäärin 25 pakkaspäivää, vuodesta 1990 vuoteen 2020 noin kaksikymmentä.

Tätä kirjoittaessa eletään jo helmikuun puoliväliä ja vieläkin näyttää epävarmalta, saapuuko terminen talvi tänä vuonna Helsinkiin ollenkaan. Alkuvuosi on ollut todella poikkeuksellinen, joten jatkan seurantaa taas kuun vaihtuessa. On aina kiinnostavaa piirtää dataa ruudulle ja verrata kuluvaa vuotta menneisiin aikoihin.