Vihreissä kirjoitetaan juuri uutta liikennepoliittista ohjelmaa, ja liikennepoliittisen työryhmän toisena puheenjohtajana olen yrittänyt viime kuukausina keskittyä siihen. No, lomailun lisäksi. Tässä tekstissä en kuitenkaan pyri pohtimaan tulevaa, vaan mennyttä. Luen Vihreiden edellistä liikennepoliittista ohjelmaa (linkki Tampereen yliopiston sivulle) ja mietin, miten meni. Tässä tekstissä tulkinnat ja pohdinnat ovat kokonaan omiani eivätkä edusta työryhmän tai puolueen kantoja.
Vihreiden edellinen liikennepoliittinen ohjelma hyväksyttiin huhtikuussa 2006, yli kuusitoista vuotta sitten. Samana vuonna Tarja Halonen valittiin toiselle kaudelle, Lordi voitti euroviisut, YK:n ihmisoikeusneuvosto (ja Twitter) perustettiin, ja Pluto määriteltiin ei-planeetaksi. Junaratoja valmistui sekä Pengistä Tiibetiin että Helsingistä Lahteen. 2006 Helsingin ja Turun välistä moottoritietä rakennettiin Lohjan ja Muurlan välillä, mm. Karnaisten tunnelissa. Vuosaaressa rakennettiin satamaa ja uutta kahvipaahtimoa ja itärajalla ratkottiin rekkaruuhkia, joita kovasti kasvanut kauttakulkuliikenne Venäjälle aiheutti.
Samana vuonna kirjoitettiin myös, että ilmastonmuutos voi nielaista 5 – 20 prosenttia maapallon bruttokansantuotteesta jos sen annetaan edetä hallitsemattomasti.
Liikkumisen pakosta liikkumisen vapauteen
”Mielikuvissa autoilu edustaa monille vapautta. Televisiomainoksissa autot kiitävät ylhäisessä yksinäisyydessä kauniin luonnon keskellä. Vapaus yksille voi kuitenkin tarkoittaa pakkoa toisille. Pakkoa kulkea työmatkat autolla, koska bussiyhteys lakkautettiin. Pakkoa hengittää terveydelle haitallisia ilmansaasteita. Pakkoa muuttaa vanhainkotiin, koska lähikauppa sulki ovensa automarketin takia. Autokeskeinen liikennepolitiikka ei lisää vapautta vaan vähentää sitä. Vihreässä Suomessa tulee toimeen myös ilman autoa. Ihmiset voivat aidosti valita, liikkuvatko joukkoliikenteellä, pyörällä vai omalla autolla – vai tarvitseeko liikkua ollenkaan.”
Liikennepoliittinen ohjelma 2006
Esipuheessa korostetaan, että liikenneratkaisut ovat luonteeltaan paikallisia ja Helsingin kantakaupunkiin ja Kilpisjärvelle tarvitaan erilaisia ratkaisuja. Yleisesti kuitenkin toivotaan liikennetarpeen vähenemistä, joukkoliikenteen uutta nousua ja kevyen liikenteen mahdollisuuksia.
Liikennetarpeen vähentäminen onkin yksi kantava teema. Liikenteen kasvua sanotaan seuraukseksi poliittisista ja yksilöiden valinnoista. Taustalla nähdään yhdyskuntasuunnittelu ja se, että liikkuminen koululle, töihin ja kauppaan edellyttää usein henkilöautoa. Ohjelmatekstissä surraan suuria ostoskeskuksia jotka tehdään autoliikenteen solmukohtiin ja joihin perustetaan jo kirjastojen ja uimahallien kaltaisia julkisiakin palveluja.
”Lisääntynyt turvattomuuden tunne, melu ja epäviihtyisyys ajavat ihmisiä etsimään laadukasta
elinympäristöä yhä kauempaa. Yhdyskuntarakenne hajaantuu ja etäisyydet kasvavat. Joukko- ja
kevyen liikenteen edellytykset heikkenevät, ja ihmisten on yhä vaikeampi tulla toimeen ilman
autoa. Kun auto on hankittu, on helpompi matkustaa pitkiä matkoja päivittäin ja muuttaa
kauemmas. Kierre on valmis.”
Kuvio kuulostaa erittäin tutulta, ja niin myös ehdotettu ratkaisu. Kaupunkikeskustat, taajamat ja pientaloalueet pitäisi kaavoittaa niin että autoilun tarve minimoituu ja joukkoliikenne, kävely ja pyöräily sujuvat. Jos keskeiset toiminnot sijaitsevat alle kilometrin päässä toisistaan, alue sopii hyvin kävelyyn.
”Tehokas alueiden käyttö tuottaa tiiviin rakenteen, joka tarjoaa riittävän asukaspohjan
joukkoliikenteelle ja muille palveluille.”
Ohjelma vaatii muutoksia kaavoitukseen ja rakentamista nykyisen yhdyskuntarakenteen sisään. Se ehdottaa asuin- ja toimistorakentamista mm. vanhoille teollisuusalueille ja joutomaille. Lähiöiden rapistuneita ostoskeskuksia pitäisi muuttaa moderneiksi asuin- ja liikealueiksi ja väljiä kerrostaloalueita tiivistää. Lisäksi harmitellaan parkkipaikkojen syömää julkista tilaa ja halutaan parkkitaloja, pysäköintiluolia, ja markkinahintaista pysäköintiä. Asumista ja toimistoja pitäisi sijoittaa samaan kortteliin.
Mutta hetkinen. Tämä kuulostaa hurjasti kaavoitus- ja kaupunkipolitiikalta! Ohjelma puhuu sivukaupalla siitä, miten talot pitäisi sijoitella ja millä etäisyydellä pitäisi olla mitäkin. Ja siitä, miten kaupunkiympäristön pitäisi olla niin turvallista, ettei ainakaan riskien vuoksi tee mieli viedä lapsia autolla kouluun.
Mutta sitähän se on, liikenne. Pitää päästä A:sta B:hen, ja välillä sieltä C:hen tai suodaan D:hen kulkematta lähtöruudun kautta. On hyvin tärkeää, missä pisteet A – D sijaitsevat, ja mitä niiden välissä on. Myös tarvittavat liikenneratkaisut riippuvat paljolti näistä tekijöistä.
Vihreissä on kuitenkin tällä hetkellä oma työryhmä sekä Kaupunkipolitiikalle että Maaseutu- ja aluepolitiikalle. Jatketaan siis muihin aiheisiin.
Ennusteita
Ohjelmassa luetellaan kymmenen liikenteen kehityskulkua, joiden sanotaan toteutuvan jos nykymeno jatkuu. Näitä on hauska lukea. Kuvatut asiat ovat monelta osin toteutuneetkin. Alla pääpointit lyhennelmineen, ja joitain kommentteja vihreällä kursiivilla.
- Öljy hupenee. Bensasta voi joutua maksamaan 2 – 3 € litralta jo lähitulevaisuudessa. Vuonna 2006 bensalitra maksoi luokkaa 1,3 euroa. Kahden euron hinta ylittyi vasta tänä vuonna.
- Väestö ikääntyy. Yhä vanhemmat ihmiset autoilevat, mutta iso osa vanhuksista tarvitsee joukkoliikennettä. Yhden hengen kotitalouksien määrä kasvaa.
- Ilmastotavoitteet kiristyvät. Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää, että teollisuusmaissa päästöjä vähennetään 30 % vuoteen 2020 ja 80 % vuoteen 2050 mennessä. No, päästöthän on kasvaneet, ja nyt leikkaustarve on 90 % vuoteen 2050 mennessä.
- Yhdyskuntarakenne hajautuu. Asumisväljyys kasvaa ja palvelut karkaavat yhä kauemmas. Työmatkat pitenevät. Tätä on helppo nyökytellä, ja työmatkojen keskipituus onkin noussut 13 kilometristä 16 kilometriin (2016).
- Yhteiskunta autoistuu. Yhä useammassa kotitaloudessa on tulevaisuudessa kaksi tai kolme autoa.
- Joukkoliikenteen osuus laskee. Vuoteen 2025 mennessä osuuden on arvioitu melkein puolittuvan. Erityisesti haja-asutusalueiden joukkoliikenteelle voidaan sanoa hyvästit.
- Lentoliikenne lisääntyy. Vuoteen 2030 mennessä lentomatkustajien määrän ennustetaan kaksinkertaistuvan vuoden 2003 tasosta. Nyt tiedämme, että siinä meni vain 12 vuotta.
- Taloutta globalisoidaan. Palvelut – myös liikenne – keskittyvät ylikansallisille yhtiöille.
- Teknologia kehittyy. Energian käyttö tehostuu, keksitään materiaaleja, hyödynnetään informaatioteknologiaa. Tieto voi liikkua ihmisten ja tavaran sijaan.
- Ihmiset vaurastuvat. Vuonna 2020 suomalaiset voivat olla keskimäärin puolet vauraampia. No, tämä toteutui, mutta vauraus on kertynyt erityisesti varakkaille.
Silloinen tilannekuva perustuu paljolti silloiseen henkilöliikennetutkimukseen (taulukko alla). Tässä on helppo nähdä pieni parannus, nimittäin keskimääräinen päivittäisten matkojen määrä on tippunut 2,9 matkasta 2,7 matkaan, ja päivittäinen matkasuorite on tippunut myös noin kilometrillä (2016).
Joitakin tavoitteita
Ohjelmassa listataan iso liuta liikennepoliittisia tavoitteita. Tässä on listattu joitakin niistä omien kommenttien kera. Monen kohdalla ihmetyttää, kuinka samanlaisista asioista on puhuttu jo 16 vuotta sitten.
”uudet alueet tulee ohjata tehokkaiden joukkoliikenneyhteyksien varteen”
Vaatimatonta menestystä
”kaavoituksessa tulee luopua autopaikkojen tonttikohtaisista miminimääristä, ja valtion on käynnistettävä autottomien asuinalueiden koeohjelma”
Ns. parkkinormin keventämisestä on ainakin puhuttu, yksittäisiä taloja on voitu tehdä vähemmän autoilun varaan
”kunnat ja Tiehallinto on velvoitettava rakentamaan yhtenäinen pyöräreittiverkosto”
Verkkaista edistystä
”palveluliikenteessä ja haja-asutusalueilla on toteutettava kutsuohjattua liikennettä, joka järjestetään kuljetuspalvelukeskuksien kautta”
Kuulostaa tutulta.. Tätä täytynee yrittää vieläkin, vaikka esim. KutsuPlus-kokeilu lopetettiin kannattamattomana ja palvelun rahoituskuvio on hankala saada toimimaan?
”lentoliikenteen lipuille on asetettava arvonlisävero ja polttoaineille valmistevero. Suomen tulee ottaa käyttöön kansallinen lentovero”
Kotimaan lentojen ALV tuli jo 1994, muita veroja odotetaan yhä
”liikenneturvallisuuden parantamiseksi on lisättävä kameravalvontaa, liikkuvan poliisin partiointia ja tie- ja tilannekohtaisten nopeusrajoituksien käyttöä”
Kameravalvonta on ainakin lisääntynyt, liikkuvan poliisin partioinnista puhutaan
”ruuhkamaksut tulee ottaa käyttöön pääkaupunkiseudulla”
Ehkä etenee vihdoin nyt, ainakin saattaa tulla mahdolliseksi?
”auto- ja ajoneuvovero tulee porrastaa tiukasti päästötason mukaan”
TOTEUTETTU!
”Suomessa tulee asettaa tavoitteeksi fossiilisen öljyn kulutuksen puolittaminen liikenteessä vuoteen 2020 mennessä”
Moottoribensiinin kulutus putosi noin kolmanneksen, dieselöljyn käyttö on yhä ennallaan (Autoalan tiedotuskeskus).
”Työmatkapyöräilyä tulee edistää tarjoamalla työntekijöille autoedun tapainen pyöräetu.”
TOTEUTETTU!
Ohjelmassa on läkähdyttävä määrä muitakin ehdotuksia, joita ei ole mielekästä käsitellä kaikkia. Yleisesti voi kuitenkin sanoa että harva niistä on vieläkään maalissa, mutta monen kohdalla voi nähdä selvää edistymistä. Sekin tulee selväksi että yleensä voidaan tehdä paljon jos on halua, mutta ilman halua ei tapahdu mitään.
Autoista
Autoista vanha ohjelma sanoo, että niitä tarvitaan tulevaisuudessakin mutta tarve olisi pienempi ja vaihtoehtoja olisi enemmän. Korkeakaan polttoaineen hinta ei yksin ohjaa kuluttajien valintoja riittävästi, joten verotuksen on muutenkin kannustettava valitsemaan vähäpäästöisiä autoja. Tällaisia on mm. kevyet autot joissa on kuusi vaihdetta. Myös hybriditekniikka mainitaan merkittävänä parannuksena. Vuonna 2005 tosin oli rekisteröity vain vaivaiset 62 hybridiautoa. Yhteensä autoja rekisteröitiin vuosituhanteen alkupuolella lähes 150 000, nythän luku on jo kolmanneksen alempi. Sitten tulee väite, joka kuvaa nähdäkseni enemmän markkinointia kuin todellisuutta:
”Useat valmistajat ovat tuoneet markkinoille autoja, jotka syövät polttoainetta vain kolme litraa sadalla
kilometrillä, ja jo 90-luvun alussa kehitettiin vaivaisella litralla kulkeva malli.”
Biopolttoaineista kuitenkin puhutaan järkevästi. Ne eivät ole ihmeratkaisu, liikenteen koko energiantarpeen kattaminen niillä edellyttäisi kestämättömän suuria viljelyaloja, energiatase voi olla kyseenalainen ja raaka-aineen tuotanto uhkaa luontoa. Biopolttoaineita voi kuitenkin tuottaa kunhan niille asetetaan kestävyyskriteerit. Maatiloja on myös kannustettava kattamaan oma ja lähialueen polttoainetarve omalla tuotannolla. Käyttövelvoitteeksi kaavaillaan 10 % vuoteen 2020 mennessä.
”Kaupallisessa käytössä vetyautot lienevät vasta 2010-luvun ensimmäisellä puoliskolla. VTT:n mukaan vuonna 2030 vedyn taloudellisesti kannattava osuus Pohjoismaissa voisi olla viidennes liikenteen energiantarpeesta.”
Vetyautoista sensijaan puhutaan kauniisti. Sähköautoja ei mainita.
On mielenkiintoista, miten täyssähköautojen esiinmarssi meni vuonna 2006 Vihreiltä kokonaan ohi. No, Teslaa tai Nissan Leafia ei ollut vielä olemassa eikä ihan pian tulossakaan, joten sähköautojen läpimurtoa osasivat ennustaa korkeintaan alan visionäärit. Nyt sähköautojen mahdollisuudet alkavat olla kaikille selviä, kun taas vetyautoilu ja vaikkapa biokaasu ovat ottaneet vain hyvin pieniä askelia viimeisen 16 vuoden aikana.
Mikä tärkeintä, vedyn ja biokaasun osalta järisyttävät läpimurrot ovat jääneet tapahtumatta, joten on vaikea kuvitella näiden alkavan yleistyä lähitulevaisuudessa yhtään aiempaa nopeammin.
Joitakin muita huomioita
Ohjelmassa kerrotaan, että kiinnostus pyörämatkailuun on kasvamassa. Sähköpyörät mainitaan myös, joskin ensisijaisesti vanhuksille hyödyllisenä teknologiana. Tänä kesänä onkin ollut ilo lukea pyörämatkoista kotimaassa, joskus koko perheen kesken sähköpyörällä.
Muutoin kävelyä ja pyöräilyä koskevat kohdat tuntuvat erittäin tutuilta ja yhä ajankohtaisilta.
Kävelyn ja pyöräilyn vetovoimaisuus perustuu viihtyisään liikenneympäristöön – vaihtelevaan,
kauniiseen, meluttomaan, saasteettomaan ja turvalliseen. Itävaltalaisten laskelmien mukaan
viehättävässä kaupunkiympäristössä hyväksytään 70 % pidemmät kävelymatkat kuin
epäviihtyisässä ympäristössä.
Myös yhtenäistä pyöräreittiverkostoa haaveillaan, ja kuntien velvoittamista rakentamaan sellainen. Olisi vieläkin hyvä! Samoin huomautetaan, aivan oikein, että lakiin pitäisi kirjoittaa velvoite rakentaa tonteille turvallinen kävely- ja pyöräily-yhteys samalla tavalla kuin nyt velvoitetaan katuyhteydestä. Pyörille on yhä enimmäkseen rakentamatta turvalliset liityntäpysäköinnit rautatie- ja linja-autoasemille.
Ohjelma kehoittaa karsimaan tavaraliikennettä suosimalla paikallisia ja kotimaisia tuotteita. Tuolloin ei oltu vielä kohuttu julkisuudessa esim. lohen tai torikivien kuljettamisesta ympäri maailmaa halvemman työvoiman perässä.
Polttomoottoribussien sijaan ehdotetaan paikoin johdinautoja. Eipä ole näkynyt – teknisesti näissä ei ole mitään vikaa, mutta taitaa muoti osaltaan ohjata sitä, millaisia ratkaisuja valitaan.
Ohjelmassa puhutaan vielä sujuvasti ”kevyestä liikenteestä”. Kevyen liikenteen ajattelu on jäämässä historiaan, ja sen sijaan puhutaan usein kävelystä ja pyöräilystä erikseen. Kävelyn ja pyöräilyn sijoittaminen samoille väylille ja aukioille aiheuttaa riskejä ja konflikteja, ja usein turhaan. Pyöräliikenteen ratkaisuja suunnitellessa on huomioitava polkupyöräilyn tilan tarve, kaarresäteet ja näkymät sekä korkeuserot (sic).
Ohjelman jälkeen
Maailma on jatkanut radallaan yli 16 kierrosta, ja melko vähän on nähty muutosta tavoitteisiin nähden – paitsi sähköautoissa, jotka ovat täysin järisyttävä muutos tällä aikajänteellä. Muutos näyttää olevan helpompi, jos se tulee uuden teknologian muodossa, ja uusiin parempiin ratkaisuihin on tulevaisuudessakin pyrittävä. Se ei kuitenkaan aina riitä, ja esimerkiksi rajallista kaupunkitilaa on pyrittävä jakamaan fiksusti. Tässä onkin onneksi suunta kääntynyt, eikä monikaan enää haikaile esim. moottoriteitä Helsingin keskustaan Smith-Polvisen tyyliin. Kaupunkisuunnittelussa on jo otettu uutta suuntaa.
Vihreiden ajatukset vuodelta 2006 tulevat yhä useammin vastaan myös mediassa:
”Kävelyn edistäminen lähtee niinkin laajasta asiasta kuin maakäytön suunnittelusta, eli saadaan palvelut, asuminen, työpaikat ja ruokakaupat lähelle toisiaan niin, että kävely näiden välillä on ylipäänsä mahdollista”
– konsulttiyrityksen asiantuntija Pilvi Lehtonen Ylellä vuonna 2021
Yksi havainto o se, että vanha 41-sivuinen ohjelma on liian pitkä, ainakin näin blogaajan näkökulmasta! Ehkä tavoitteet onnistuvat paremmin jos niitä on vähemmän?
No, se siitä. Nyt on taas aika palata uuden ohjelman kirjoittamisen pariin.