Jonni Lehtiranta

Olen merifyysikko, sähkötekniikan DI, vihreä nettikirjoittelija, isä, ja sähköautoilija. Kiinnostun kaikesta, mutta erityisesti ilmastonmuutoksesta ja teknisistä ratkaisuista, joilla voi pelastaa maailmaa ja edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Tykkään laskea arvioita näistä asioista itseni ja muidenkin iloksi.

Vihreissä olen liikennepoliittisen työryhmän toinen puheenjohtaja ja puoluevaltuuskunnan varajäsen. Lisäksi olen Helsingin tieteen ja teknologian vihreiden perustajajäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2020, Arabian-Käpylän-Viikin vihreiden puheenjohtaja vuodesta 2021, ja liitto-Viitteen hallituksen varajäsen.

Haluan puolustaa tieteellistä maailmankuvaa ja tutkimustiedon soveltamista politiikassa, ja siksi koen Viitteen omaksi hyväksi toimintaympäristöksi. On arvokasta tunnistaa ja tuntea yhteiskunnallisia ilmiöitä ja kehityskulkuja ja ymmärtää, miten niihin voi vaikuttaa järjestelmätasolla.

Samalla haluan aina muistaa, ettei tutkimus useinkaan kerro ihmisten kokemuksista ja henkilökohtaisista olosuhteista. Kannatan perustuloa ja muita poliittisia ratkaisuita, joilla tuetaan kaikenlaisissa tilanteissa olevia ihmisiä. Olen arvoliberaali ja kannatan feminististä tasa-arvotyötä jotta kaikilla olisi syntyperään ja muihin vastaaviin piirteisiin riippumatta reilu mahdollisuus toteuttaa itseään sekä yksityiselämässä että yhteiskunnallisesti.

Utopiani on globaali, ekologisesti kestävä hyvinvointi. Ilmastonmuutos on torjuttu, ja globaalit kasvihuonepäästöt ovat nollassa tai negatiiviset. Utopiassani kaikki maailman ihmiset voivat vaikuttaa omaan elämäänsä ja työskennellä omien olosuhteidensa parantamiseksi ilman pelkoa kannustinloukkuun putoamisesta. Maailma on reilu ja rehellinen eikä kukaan enää näe sodille tarvetta.

Jonni numero 226

Olen Jonni, sähkönvihreä ehdokas #226 Helsingissä. Teen kampanjaa suurella sydämellä ja pienellä budjetilla. Jos haluat tukea minua, voit lahjoittaa kampanjalleni tästä.

Olen merentutkija, sähkötekniikan DI, vihreä nettikirjoittelija, isä, ja sähköautoilija. Kiinnostun kaikesta, mutta erityisesti ilmastonmuutoksesta ja teknisistä ratkaisuista, joilla voi pelastaa maailmaa ja edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Tykkään laskea arvioita näistä asioista itseni ja muidenkin iloksi.

Olen Helsingin tieteen ja teknologian vihreiden perustajajäsen ja vuoden 2020 puheenjohtaja. Haluan puolustaa tieteellistä maailmankuvaa ja tutkimustiedon soveltamista politiikassa, ja siksi koen Viitteen omaksi hyväksi toimintaympäristöksi. On arvokasta tunnistaa ja tuntea yhteiskunnallisia ilmiöitä ja kehityskulkuja ja ymmärtää, miten niihin voi vaikuttaa järjestelmätasolla.

Samalla haluan aina muistaa, ettei tutkimus useinkaan kerro ihmisten kokemuksista ja henkilökohtaisista olosuhteista. Kannatan perustuloa ja muita poliittisia ratkaisuita, joilla tuetaan kaikenlaisissa tilanteissa olevia ihmisiä. Olen arvoliberaali ja kannatan feminististä tasa-arvotyötä jotta kaikilla olisi syntyperään ja muihin vastaaviin piirteisiin riippumatta reilu mahdollisuus toteuttaa itseään sekä yksityiselämässä että yhteiskunnallisesti.

Utopiani on globaali, ekologisesti kestävä hyvinvointi. Ilmastonmuutos on torjuttu, ja globaalit kasvihuonepäästöt ovat nollassa tai negatiiviset. Utopiassani kaikki maailman ihmiset voivat vaikuttaa omaan elämäänsä ja työskennellä omien olosuhteidensa parantamiseksi ilman pelkoa kannustinloukkuun putoamisesta. Maailma on reilu ja rehellinen eikä kukaan enää näe sodille tarvetta.

 

Lue blogiani

Vasemmalla, oikealla vai edellä, ja mitä se tarkoittaa?

Vanha sanonta kuuluu, että Vihreät eivät ole oikealla eivätkä vasemmalla, vaan edellä. Ymmärrän, jos joskus touhu näyttää vesimelonilta - onhan politiikan näkyvä kuori vihreä, ja usein vahvin osaaminen on luontoasioissa ja tekniikassa. Vihreiden työvoimapoliittiset...

lue lisää

Luonnonsuojelulaki ja uhanalaiset luontotyypit

Eduskunta on tänään hyväksynyt yksimielisesti uuden luonnonsuojelulain, joka tulee voimaan kesäkuussa 2023. Luonnonsuojelulaki on selkeä askel eteenpäin luontokadon pysäyttämisessä, muttei suinkaan yksin riittävä. Harmi kyllä uudesta laista jää luontotyyppipykälät...

lue lisää

Liikennepolitiikkaa peruutuspeilissä

Vihreissä kirjoitetaan juuri uutta liikennepoliittista ohjelmaa, ja liikennepoliittisen työryhmän toisena puheenjohtajana olen yrittänyt viime kuukausina keskittyä siihen. No, lomailun lisäksi. Tässä tekstissä en kuitenkaan pyri pohtimaan tulevaa, vaan mennyttä. Luen...

lue lisää

Kivikon helikopterihallihankkeesta

Viime päivinä somessa on näkynyt huolta Kivikkoon kaavaillun helikopterihankkeen mahdollisista haitoista. Tässä koitan kertoa mistä on kyse ja pohtia droonien tulevaisuutta Helsingissä. Sanotaan kuitenkin heti alkuun, että minulla ei ole mielipidettä Kivikon...

lue lisää

Vihreät NATO-myönteisiä, puheeni NATO-arvoyhteisöstä

Vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontuu tänä viikonloppuna. Tänään syntyi merkittävä päätös: Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut merkittävästi. Puoluevaltuuskunta antaa vihreiden eduskunta- ja ministeriryhmälle valtuuden toimia muuttuneessa...

lue lisää

Ukrainan kriisipaketti: lisärahaa vihreään siirtymään

Tänään varautumisen ministerityöryhmä päätti uusista toimista energian saatavuuden varmistamiseksi. Tarkoitus on varmistaa sopuhintaisen energian tuotanto ja saatavuus, vauhdittaa vihreää siirtymää, ja .. alentaa polttoaineen jakeluvelvoitetta väliaikaisesti. Lintilän...

lue lisää

Taistelu demokratiasta: lyhyt historia

Venäjä aloitti sotatoimet Ukrainassa torstaina 24. helmikuuta 2022. Seuraavana päivänä Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, että autoritaariset Venäjä ja Kiina ovat lähentyneet ja että Kiina ymmärtää Venäjän turvallisuushuolia. Kiina on Venäjän tavoin keskusjohtoinen...

lue lisää

Nopea ratkaisu bensa-ahdinkoon

MTV uutisten mukaan hallitus etsii nopeita ratkaisuja bensa-ahdinkoon. Ehkä nyt rohkenen esittää ajatuksen, jota olen pyöritellyt jo jonkin aikaa. Pahenevan ilmastokriisin vuoksi fossiilisista polttoaineista pitäisi jonkinlaisen siirtymäkauden jälkeen päästä eroon....

lue lisää

Anttosen ilmastopaniikki

Tavoitteet ja todellisuus eivät kohtaa ilmastotyössä - Hesarin eilisen kolumnin otsikosta on helppo olla samaa mieltä. Otsikon jälkeen kolumnisti Anttonen kertoo monin sanoin, miksi tavoitteista pitäisi luopua, ja miksi tavoite ylipäänsä muka olisi epärealistinen....

lue lisää